torstai 2. tammikuuta 2014

Jouluostoksilla

Jouluostokset tuli tehtyä viime vuonna jo hyvissä ajoin ja lahjastressi jäi todellakin tällä kertaa kokematta. Nuorempien siskojeni kanssa hankimme toisillemme kimppalahjat, jolloin saimme hankittua vähän enemmän tai hieman parempaa kuin erikseen hankituilla lahjoilla. Isälle annoin hyvinkin printeisesti kerrastoasun, mutta hän toivoo sellaisen lähes joka vuosi, joten mitä sitä perinteitä muuttamaan? Äidille ostin Lancomén La vie est belle-tuoksusarjan tuoksun, käsivoiteen ja matkamascaran. Olen kierrellyt kyseistä tuoksua kuin kissa kuumaa puuroa ja kävinkin ostamassa pienemmän (30 ml) pullon itselleni heti lahjaostosten jälkeen. Kyseinen tuoksu on makea, muttei liian voimakas, koska tämä (toisin kuin monet muut) hajuvesi ei saa päätäni särkemään armottomasti.

Alkaneen vuoden myötä tuli tehtyä myös eräs tärkeä päätös: vuosi 2014 tulee olemaan ystävyyden vuosi, jolloin koen, näen, tunnen ja vietän aiempaa enemmän aikaa rakkaiden ystävieni seurassa. Ajatus on muhinut mielessäni jo pidemmän aikaa vuoden 2013 mittaan, jolloin keskityin lähinnä töihin ja opiskeluun. Samalla kuitenkin lähes vieraannutin itseni ystävistäni. Uuden vuoden juhlat Hämeenlinnassa lapsuuden ystävien ja muutaman uuden tuttavuuden seurassa antoivat ajatukselle vain vahvistusta. Ystävyyden vuosi 2014 - täältä tullaan!!