sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Yksityiskohtia valmistuvasta remontista

Nyt täytyy myöntää: asunto alkaa olla siinä vaiheessa, että fiilis on voiton puolella ja remontin pyörteissä oleva kämppä alkaa näyttää asumiskelvolliselta. Revittyjen seinien ja katon levytys, vaatehuone ja sähkövedot piilottavat feikkipylväät sekä kattopalkki tekivät ihmeitä. Vaikka tekemisen määrän puolesta asunnosta on valmiina noin puolet, niin vielä tekemättömät työt sijaitsevat onneksi hyvin pienellä alueella: keittiössä, seinillä, vaatehuoneessa, ikkunasyvennyksissä ja listoissa. Nämä onneksi ovat sen verran pieniä juttuja verrattuna väliseinien kaatamiseen tai lattian ja kiinteiden kaapistojen irti repimiseen, että voisin sanoa remontin olevan henkisellä tasolla jo lähes valmis :)

Alla muutama maistiainen pienistä yksityiskohdista asunnossani, kuten Pergon valkoharmaan laminaatin ja eteisen tulevan kaarevan laatan rajapinta, jonka saumakohtaan sijoittuva kaareva lista tehdään käsityönä.

 Pergon kaksiviisteinen 195mm leveä valko-harmaa laminaatti ja alkuperäinen lautalattia.



 Kaadettujen väliseinien kohdalle rakennetut massiivikoivupylväät, joissa harmaat katkaisijat.
Puu on käsitelty harmaalla pohjamaalilla ja helmiäislasyyrilla, joka tekee pinnasta kivimäisen näköisen.


Feikkipylvään ja -palkin liitoskohdasta näkee vielä kuinka sähkövedot piilotettiin.



Vaatehuone rakennettiin kokonaan 20mm paksusta massiivikoivusta.
Huonetta rajaava peililiukuovi puuttuu vielä.



Kaikki tämä tuo mukanaan mahtavan kodin tunnun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti