Australia: the last weekend and Portsea

Tasan neljä viikkoa sitten katselin hammasharjaani kyynel silmäkulmassa ja mietin, etten millään haluaisi lähteä vielä Australiasta pois. Tiesin, että olin viettänyt juuri todennäköisesti elämäni parhaan ja pisimmän loman. En ole koskaan itkenyt, kun minun on pitänyt palata reissusta takaisin Suomeen - kestipä se sitten viikon tai puoli vuotta - mutta en koskaan. Nyt kuitenkin olin ollut lomalla paikassa, jossa oli rakkaita ihmisiä jo entuudestaan ja jossa todellakin tunsin oloni kotoisaksi. Tiesin tosin asian jo ennen Suomesta lähtöä: koti olisi helppo tehdä sinne, missä on rakkaimmatkin. Onneksi Suomeen lähtöä helpotti ajatus siitä, että kotimaassa odottavat kaikki muut ihanat ja ihanaiset. Tämä kirjoitus on viimeinen Australian matkaani liittyen ja kertoo viimeisestä lauantaistani upeassa maassa.

Lauantai 28.1.2012

Heräsin aamusta aikaisin ja suuntasin Victoria Marketille aamupalalle. Niin kuin monena muunakin aamuna, valitsin long black with cold milk -kahvin ja mangosmoothien. Katseltuani aikani ihmisten touhuamista markkina-alueella palasin takaisin asunnolle, pakkasin päivän ajalle kaiken tarpeellisen ja heitin repun selkääni. Kävelin puuduttavan kuumassa aamuauringossa raitiovaunupysäkille ja otin alleni numeron 6, Prahraniin.

Päästyäni St. Edmond's Streetille ja ystäväni asunnolle hyppäsin Golfiin, kytkin navigaattorin päälle ja lähdin suunnistamaan Portsealle. Navigaattorin tietojen mukaan matkaan piti kulua aikaa yksi tunti ja 38 minuuttia. Todellisuudessa kuitenkin matelin niemen kärkeen kaksi ja puoli tuntia - aurinkoisena ja 35 asteisena hellelauantaina jokunen muukin auringonpalvoja oli liikenteessä.

Niemelle päästyäni pysähdyin ensimmäisen kerran Sorrentossa, noin 10 kilometriä ennen Portseata. Pysäköin autoni tien laitaan ja tepastelin kapean metsikön läpi kohti rantaa. Metsän jälkeen paljastuva näkymä oli kuin suoraan Jehovan todistajien paratiisikuvituksista! Rantavesi oli todella matalalla ja hiekasta muodostui muutaman kymmenen neliömetrin kokoisia "saaria". Ihmiset retkottelivat saarimuodostelmilla aurinkotuoleissaan ja lapset telmivät matalassa rantavedessä. Käytännössä paikka oli kuin luonnon muovaama valtava lastenallas. Tyydyin siis istumaan hetken ja ottamaan muutaman kuvan, kunnes jatkoin matkaani (lasten kiljunta raastoi korviani enemmän kuin äkkijarrutusta tekevä tavarajuna).

Jatkoin mateluvauhtia muiden lomalaisten mukana kohti Portseata. Onneksi kylän KAIKKI parkkipaikat olivat varattuina ja jatkoin kohti niemen kärjessä sijaitsevaa luonnonpuistoa. Kiemurtelevan tiepahasen muututtua yleisestä yksityiseksi, kaarsin Golfin parkkiin, nappasin valkoisen hellehattuni mukaan ja tepastelin metsään, josta päädyin rauhalliselle valkoisen hiekan täyttämälle rannalle. Napsin rantanäkymistä muutaman kuvan ja jäin tuijottelemaan ulapalle. Hetken kuluttua kaksi kanooteilla liikenteessä ollutta miestä vetivät menopelinsä vedestä rantahiekalle ja toinen heistä kysyi haluaisinko, että hän ottaa kuvan minusta. Ojensin kameran hänelle ja parin otoksen jälkeen kiittelin hyvistä kuvista. Toinen kanoottikaveruksista esitteli itsensä Billiksi, neuvoi sopivan reitin aivan niemen kärkeen armeijan vanhalle sotilasalueelle ja kutsui minut grillaamaan illalla luokseen, jos en satu päätymään Portsea pubiin. Kiitin kutsusta sekä neuvoista ja lupasin yrittää ehtiä illalla vielä grillaamaan.

Kävin vaihtamassa autolla vaatetukseni juoksukenkiin ja urheilukamppeisiin, heitin kassin olalle ja kaappasin vesipullon kainalooni. Ohitin melojamiesten rannan ja kävelin metsikössä keskipäivän kuumuudessa, kunnes päädyin polkua pitkin suurten kallionjyrkänteiden suojissa lepäävälle rannalle. Istahdin valkeaan rantahiekkaan, työnsin varpaani hiekkakasan alle ja seurailin ohi lipuvia huvijahteja. Istuin hiekassa ainakin puoli tuntia lahden kauneudesta lumoutuneena. Lopulta ajatukseni katkaisi etelä-amerikkalainen suurperhe, jonka jälkikasvu ryntäsi polulta meriveteen pöllyttäen kevyttä hiekkaa mennessään. Ymmärsin rauhallisen rantahetkeni päättyneen ja kapusin takaisin metsäpolulle.

Jatkoin jyrkästi nousevaa rinnettä pystyyn kuivuneiden puunkarahkojen suojissa. Pysähdyin ottamaan muutaman kuvan rinteen huipulta ja tallustelin korventavassa kuumuudessa, kunnes osuin ensimmäiselle bunkkerille. Auringon pehmentämässä päässäni ensimmäisenä mieleeni tuli, että I ja II maailmansodan aikaan pojilla oli - jos ei sitten muuta - niin ainakin hyvät näkymät. Hörpättyäni vesipullosta päätin kuitenkin, ettei kuoleman kohtaamisella varmasti ollut mitään eroa - tapahtui se sitten + 35 asteen lämpötilassa Australiassa tai - 35 asteen kylmyydessä Suomessa.

Hipsin polulta jonkinlaiselle tien tapaiselle ja huomasin piikkilanka-aidan, johon oli 10 metrin välein kiinnitetty varoituskyltti räjähtämättömistä maamiinoista. Irvistin ja otin kuvan kyltistä. Laahustin vielä muutaman tähystystornin, "Kotkan pesän" ja vuonna -67 hukkuneen pääministerin muistolaatan ohitse, kunnes päätin kääntyä takaisin. Vesi oli jo lopussa ja minun piti vielä palata muutama kilometri iltapäivän auringossa takaisin autolle.

Autolle päästyäni käänsin ilmastoinnin täydelle teholle, pyyhin pahimmat hikikarpalot otsaltani karhealla käsipaperilla ja työnsin pakin silmään. Jouduin taas kerran ohittamaan Portsean kylän, Billin grillijuhlat ja pubin, koska autolle ei yksinkertaisesti ollut paikkaa. Päädyin muutaman kiroiluun päättyneen vikakäännöksen jälkeen ns. yksityisrannalle. Rantapolulla minua kulki vastaan hääseurue ja innostuin virallisen kuvaajan lisäksi ottamaan kuvia onnellisesta parista. Rannalla istuskellessani ikuistin yhden komeimmista ja isoimmista koskaan näkemistäni huvijahdeista (tosin piirtämällä, koska kameraa en kehdannut tällä kertaa, turistimaisen innokkaasti, kaivaa esiin). Paistattelin hetken auringossa, kunnes päätin kokeilla onneani parkkipaikan suhteen kylällä. Puoli seitsemältä tätä tyttöä lykästi ja sain pujoteltua pienen Golfini Portsea -hotellin eteen, aivan pubin nurkille siis.

Portsea pub oli täynnä iloisia ja sopivasti juopuneita ausseja - olihan torstaina ollut Australia Day. Tilasin itselleni pienen omena Bulmersin ja jäin hetkeksi juttelemaan Michael -nimisen aussipojan kanssa - jonka mielestä minulla oli enemmänkin jenkkiaksentti kuin brittiläinen. Istahdin jo hieman tyhjentyneen lasini kanssa pubin pihanurmikolle katselemaan auringonlaskua. Horisonttiin uppoava oranssi aurinko, hiljalleen lipuvat veneet, kuiva - mutta vihreä nurmikko, lämmin merituuli ja ihmisten iloinen puheensorina saivat minut vaipumaan kevyeen onnellisuuden tunteeseen. Hymyilin merelle ja päätin, että jokin päivä vielä palaan juuri tähän hetkeen ja tähän paikkaan. Michael tuli keskeyttämään minut ajatuksistani ja pyysi liittymään heidän polttariporukkaansa. Tunsin oloni vieläkin onnellisemmaksi, sillä australialaisten ystävyyden ja vieraanvaraisuuden vuoksi yksin liikkuessa ei todellakaan voi tuntea oloaan koskaan oikeasti yksinäiseksi.

Pieniä onnen hetkiä kaikille toivottaa suurella sydämellä
-M

Kevätfiiliksiä - do it yourself

Kuten suuret muotitalotkin, niin myös tämä yhden naisen kotipajakin, esittelee jo näin kevättalvella kesäkaudelle suunniteltuja tuotoksia :) Kaappeihin kertyneiden kankaiden ja Australiasta saadun energian yhdistelmänä innostuin surruttelemaan ompelukoneellani jokusen kesämekon valmiiksi. Tässä siis talvimatkan jälkeen ensimmäisenä valmistunut mekko:

dress: handmade

Tuollainen yli polven ulottuva, yläosasta suhteellisen avonainen, mekko sopii hyvin kesäiltoihinkin, kunhan vaan muistaa ottaa hartioille neuleen tai takin suojaksi. Kuviokangas on siskoni tuoma tuliainen Thaimaasta ja vyötärön joustava musta kangaskaistale on hankittu Eurokankaasta.

Travelling in Australia: Best beaches in Melbourne and near by..

Nyt nämä Australia- postaukset alkaa olla loppusuoralla, eli tämä rantajuttu Victorian alueelta on toiseksi viimeinen jorina matkasta. Tosin näiden matkakertomusten jälkeen on tietenkin tiedossa ostosten esittelyä - mitäs muutakaan :D Ja ehkä jossakin vaiheessa pääsen kirjoittamaan jotakin helmikuusta ja Suomessa vietetystä ajasta reissun jälkeen.. Mutta siihen voipi mennä vielä jokunen viikko, heh.

Kirjoitan ainoastaan rannoista, jonne voi tehdä päiväreissun autolla Melbournesta. Jätän siis pois kaikki Great Ocean Roadin varrella sijainneet rantakokemukset, koska sillä pätkällä ei muuta olekaan kuin toinen toistaan upeampia rantoja. Mutta nyt siis näistä lähirannoista Melbournessa ja noin 100 km säteellä Port Phillip Bayn ympärillä..

ST. KILDA

Melbournen suosituin ranta on ehdottomasti St. Kilda beach ja siellä onkin porukkaa aamusta iltaan. Onneksi rantaviivaa on sen verran paljon, että kuumimpinakin päivinä rannalta tai nurmialueelta löytyy loikoilun vaatimaa tilaa isommallekin porukalle.

GEELONG

Melbournesta vajaa 100 kilometrin päässä oleva Geelong on tehdaskaupunki, joka on tunnettu lähinnä pitkästä rantaviivastaan. Ranta, jolle eksyimme, oli lapsiperheiden suosiossa, koska laitureilla oli erilaisia hyppytorneja ja leikkialueita.

HALF MOON BAY

Melbournesta 30-40 minuutin ajomatkan päässä sijaitsee Half Moon Bay, joka on mukavasti tuulelta suojassa valtavan lahden kainalossa. Half Moon Bay:n rannalla loikoillessa voit ihailla auringonlaskua vasten vanhan sotalaivan uponnutta hylkyä. Nämä kuvat on otettu matkasivustoilta, koska oman kameran akku simahti yllättäen juuri laivaan zoomatessani..

PORTSEA

Sokerina pohjalla on Portsean niemen upeat ja monipuoliset rannat, jotka jatkuvat aina kapeaan niemenkärkeen, Point Nepeaan, saakka. Melbournen suunnasta tullessa reilu 10 kilometria ennen Portsean kylää kannattaa pysähtyä rantatien varrelle, napata viltti mukaan ja asettua mukavasti omalle "minisaarelle". Rantahiekka ja meri ovat nimittäin yhdessä muodostaneet hauskoja muutaman kymmenen neliömetrin kokoisia pikkusaaria, joita erottaa noin 10-20 cm:n vesikerros. Porsean kylästä eteenpäin, aivan niemen kärjen tuntumasta löytyy upea luonnonsuojelualue (vanhaa armeijan aluetta), jossa voit kävellä rauhallisilla rannoilla. Varo kuitenkin uimasta, sillä merivirrat ovat todella arvaamattomat..

Ystävän huolenpitoa

Ystävänpäivänä, eli tiistaina 14.2, olin sopinut ystävänpäivälounaan Gopaliin sekä ystävänpäiväillallisen ravintola Franklyyn. Ennen lounasta minun oli myös tarkoitus käydä vihdoinkin valokuvauksessa yrityksen nimitysuutisia varten.

Tiistaiaamuna nenä tuntui tukkoiselta, kurkku karhealta ja päässä jomotti. Ajattelin olotilan johtuvan lähinnä huonosti nukutusta yöstä ja lähdin taapertamaan työpaikkaa kohti. Kuitenkin puolivälissä matkaa päätin kääntyä takaisin kotiin, koska sydämeni takoi rintaa raivokkaasti, vaikka kävelytahtini oli normaalia paljon rauhallisempi. Kotiin päästyä kaivoin kylpyhuoneen peilikaapin uumenista kuumemittarin ja harmikseni elohopea kohosi 38 asteen lukemaan. Olin siis sairastunut niin kuin lähes kaikki työkaverini, ystäväni ja kotosalla viime viikon kuumehoureissaan heilunut M:kin.

Soitin siis töihin, etten pääse ainakaan pariin päivään hommiin, peruin valokuvauksen ja laitoin viestiä kavereille, etten pääsisikään lounas- ja illallistreffeille. Nökötin kotona viltin alla tomaattikeittoa litkien ja nukkuen noin 3/4 vuorokaudesta.. Ystävänpäivää piristi kuitenkin aivan ihanat viestit ja puhelinsoitot, joita sain pitkin päivää, joten kotona makailu ei tuntunut enää niin pahalta kuin alkuun. Keskiviikkopäivänä kuumetta oli edelleen hieman vajaa 38 astetta, joten tiesin, etten pääsisi todennäköisesti torstainakaan töihin. Postiluukun kolahtaessa kampesin itseni ylös sängystä ja tutkiskelin olisiko Itella kiikuttanut minulle jotakin mielenkiintoista luettavaa loppupäivän viihdykkeeki - ei ollut, mutta postiröykkiön joukosta löytyi keltainen pieni paketti. Avasin paketin ja luin sen mukana tulleen kirjeen. Pari kyyneltä vierähti poskelle, kun luin eteisen lattialla kontillani ystävän lähettämän kauniin kirjoituksen "Miia ja Minä". Rapistelin pakettia ja löysin sen pohjalta pienen mustan rasian, jonka sisällä oli hento ja kaunis helmikoru. Valkoisen helmen alla oli laatta, johon oli kaiverrettu teksti "unelmat elättää".

Vaikka olen istunut ja makoillut kohta lähes koko viikon kotosalla kipeänä, niin tuota kauniisti kirjoitettua kirjettä lueskellessa olo ei ole ollut ollenkaan yksinäinen. Olen myös nököttänyt täällä tuo siro koru kaulassa eilisestä saakka - yöksi sentään raaskin ottaa sen pois, ettei ketju katkea :)

Tämä postaus on siis niille kaikista tärkeimmille - ystäville.

Melbourne: Night Out

Melbournessa ollessa myös kaupungin ja eri kaupunginosien kuppilat ja yökerhot ehtivät tulla tutuiksi. Vaikka ehdin olla kaupungissa vain jokusen viikon, niin uskallan tehdä pienen yleistyksen: Melbournen keskusta eli Melbourne CBD pitää sisällään kalliita posh-tyylisiä klubeja sekä backpackerseja viliseviä pubeja. Fitzroy ja Prahran puolestaan tarjoavat vaihtoehtoisempaa meininkiä niille, jotka haluavat käydä enemmän paikallisten suosimissa kuppiloissa ja yökerhoissa.

Keskustasta voin suositella lämpimästi ainakin Cookies-kattoterassia ja sisätiloissa sijaitsevaa lounge-tilaa, jotka tarjoilevat rentoa meininkiä ja hyvää seuraa sekä elokuvaelämyksiä rooftopin näyttämöllä kaupungin sydämessä. Crown Entertainment Complex tarjoilee puolestaan sitä aiemmin mainittua pintaliitoa valtavan kasinon sekä Fusion-yökerhon avulla. Keskiyöllä pääset näkemään Fusionin terassilta Yarra-joen rannan tulishown. Joint bar puolestaan tarjoaa hyvää tanssimusiikkia ja uusia kansainvälisiä tuttavuuksia, sillä keskustassa aivan rautatieaseman tuntumassa sijaitseva baari on valtavan hostellin alakerrassa (tunnistat baarin liukuportaista).

Prahran puolestaan soveltuu parhaiten sunnuntain illanviettoon, sillä kaupunginosa on kuuluisa tarjoilemastaan viihteestä silloin kun keskusta hiljenee odottamaan uuden viikon alkua. Kävimme testaamassa Love Machinen Prahranin alueella ja heteroystävällisenä homoiltana yökerhossa oli mieletön meininki.

Crown Complex:

Sunnuntaiulkoilut:

Rooftop & Lounge @ Cookies

Travelling in Australia: the Great Ocean Road

Rannalla loikoilun, puistossa vietettyjen iltapäivien ja kaupungilla juhlittujen iltojen jälkeen päätin, että haluan Australian matkallani käydä katsomassa myös luontoa ja nähdä Victorian aluetta laajemmin. Ystäväni Alex lainasi autoaan viimeisen lomaviikkoni ajaksi, A sekä T ottivat pari päivää vapaata töistä ja olimmekin valmiita reissuun. Lähdimme maanantaina 23.1.2012 parin päivän roadtripille tyttöjen kesken. Maanantaiaamu oli paahtavan kuuma ja kannettuamme autoon liioitellun määrän tavaraa kahdelle päivälle pääsimme aloittamaan matkan kohti Geelongia.

Onneksi sain lainaan myös navigaattorin, sillä emme olisi välttämättä onnistuneet pelkän kartan avulla suunnistamaan kaupungin sokkeloista A1-moottoritielle. Vasemman puoleinen liikenne ei tuntunut ollenkaan niin erikoiselta kuin vasemmalla kädellä vaihdettavat vaihteet. Kieltämättä, alkuun risteyksistä lähdettäessä olin liikenteen tukkeena, koska oikea käsi olisi aivan väkisin yrittänyt hamuta vaihdekeppiä ovenkahvan suunnalta :)

The Great Ocean Road on 1900-luvun alussa rakennettu kiemurainen merenrantatie, jonka varrelle mahtuu toistaan upeampia rantoja, rantakallioita, pieniä kyliä, vesiputouksia ja sademetsiä. Tie on viralliselta tunnukseltaan B100 ja Great Ocean Road nimellä se kulkee hieman vajaan 250 km:n matkan. Nopeusrajoitus vaihtelee 80 ja 100 km/h yleisrajoituksesta mutkakohtaisiin (25 - 55 km/h) rajoituksiin. Kuuluisimpia luonnonmuokkaamia nähtävyyksiä ovat merestä nousevat 12 apostolia sekä London Bridge, josta valitettavasti mantereeseen kiinnittyvä "siltakaari" on romahtanut jokunen vuosi sitten. Ajoimme Great Ocean Roadin aina Warrnambooliin saakka, jossa vanha, sotamuistonakin tunnettu, tie päättyy.

Tässä siis vain jokunen maistiainen upeista paikoista matkan varrella.