Ystävän huolenpitoa

Ystävänpäivänä, eli tiistaina 14.2, olin sopinut ystävänpäivälounaan Gopaliin sekä ystävänpäiväillallisen ravintola Franklyyn. Ennen lounasta minun oli myös tarkoitus käydä vihdoinkin valokuvauksessa yrityksen nimitysuutisia varten.

Tiistaiaamuna nenä tuntui tukkoiselta, kurkku karhealta ja päässä jomotti. Ajattelin olotilan johtuvan lähinnä huonosti nukutusta yöstä ja lähdin taapertamaan työpaikkaa kohti. Kuitenkin puolivälissä matkaa päätin kääntyä takaisin kotiin, koska sydämeni takoi rintaa raivokkaasti, vaikka kävelytahtini oli normaalia paljon rauhallisempi. Kotiin päästyä kaivoin kylpyhuoneen peilikaapin uumenista kuumemittarin ja harmikseni elohopea kohosi 38 asteen lukemaan. Olin siis sairastunut niin kuin lähes kaikki työkaverini, ystäväni ja kotosalla viime viikon kuumehoureissaan heilunut M:kin.

Soitin siis töihin, etten pääse ainakaan pariin päivään hommiin, peruin valokuvauksen ja laitoin viestiä kavereille, etten pääsisikään lounas- ja illallistreffeille. Nökötin kotona viltin alla tomaattikeittoa litkien ja nukkuen noin 3/4 vuorokaudesta.. Ystävänpäivää piristi kuitenkin aivan ihanat viestit ja puhelinsoitot, joita sain pitkin päivää, joten kotona makailu ei tuntunut enää niin pahalta kuin alkuun. Keskiviikkopäivänä kuumetta oli edelleen hieman vajaa 38 astetta, joten tiesin, etten pääsisi todennäköisesti torstainakaan töihin. Postiluukun kolahtaessa kampesin itseni ylös sängystä ja tutkiskelin olisiko Itella kiikuttanut minulle jotakin mielenkiintoista luettavaa loppupäivän viihdykkeeki - ei ollut, mutta postiröykkiön joukosta löytyi keltainen pieni paketti. Avasin paketin ja luin sen mukana tulleen kirjeen. Pari kyyneltä vierähti poskelle, kun luin eteisen lattialla kontillani ystävän lähettämän kauniin kirjoituksen "Miia ja Minä". Rapistelin pakettia ja löysin sen pohjalta pienen mustan rasian, jonka sisällä oli hento ja kaunis helmikoru. Valkoisen helmen alla oli laatta, johon oli kaiverrettu teksti "unelmat elättää".

Vaikka olen istunut ja makoillut kohta lähes koko viikon kotosalla kipeänä, niin tuota kauniisti kirjoitettua kirjettä lueskellessa olo ei ole ollut ollenkaan yksinäinen. Olen myös nököttänyt täällä tuo siro koru kaulassa eilisestä saakka - yöksi sentään raaskin ottaa sen pois, ettei ketju katkea :)

Tämä postaus on siis niille kaikista tärkeimmille - ystäville.