sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Suloiset syntymäpäivät

Maria järjesti eilen aivan ihanat 28- vuotissyntymäpäivät Helsingin Meilahdessa, jossa oli tarjolla kielen vieviä syntymäpäiväherkkuja. Erityisesti mieleen jäi suklainen raakakakku, johon oli vaahdotettu päälle kookospähkinävaahtoa. Illan aikana vieraita oli kymmenisen ja kaupunkiin jatkettaessa vain kaksi lähti kotia kohti.

Töölöstä suunta oli ensin Vapianoon tankkaamaan hieman suolaista kaiken herkuttelun jälkeen. Pastat, pizzat, keitot ja tapaslautaset tuhottuamme matka jatkui Groteskin sisäpihan terassille, jossa koko juhlaseurue viihtyi pilkkuun saakka :)



Syntymäpäivälahjaksi päätin tehdä jotakin omin käsin ja viikonlopun sankarin tuntien kaulakorun materiaaleiksi valikoitui hopea, läpinäkyvä lasi ja kirkkaat kristallit:



Tänään heräsin ensimmäisen kerran jo seitsemältä, mutta jatkoin unia hieman vaille kymmeneen, jonka jälkeen olikin jo pakko nousta, koska olimme varanneet neljän naisen porukalle raakaruokabrunssin Johan&Nyströmistä. Brunssi oli todella hyvä ja täyttävä, mutta aiemmasta noussut hinta hieman hirvitti (30 €) - eikä juomaksi ollut muuta kuin vettä. Kokemuksena siis erilainen ja vaihtelun puolesta virkistävä, mutta hinnaltaan turhan korkea, joten tämä brunssikokemus tulee jäämään ainutkertaiseksi.

Brunssin jälkeen taapersimme täysine vatsoinemme aurigossa kylpevään Tervasaareen loikoilemaan, höpisemään kesän suunnitelmista ja edellisestä, niin mukavasta, illasta.

1 kommentti:

  1. Jeee toi on niin kaunis <3
    Ollut mulla joka päivä kaulassa :)
    maukka

    VastaaPoista