perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tuunattu silkkimekko

Onpa viikko taas vierähtänyt nopeasti. Toisaalta se kertoo siitä, että on ainakin ollut tekemistä eikä ole tullut istuttua vain sohvan pohjalla, vaikka viimeiset nuhan rippeet vielä vaivaakin. Kuten tässä nyt viimeisen kuukauden ajan olen kirjoitellut lähinnä aurinkoisista asioista ja reissutunnelmista, niin jatkan Suomen puolelle "sijoittuvilla" jutuillani edelleen keväisissä tunnelmissa. Tässä siis Espritiltä viime syksynä alennusmyynnistä ostamani silkkimekko, joka oli takaa makuuni hieman liian tavallinen, joten muokkasin mekkoa persoonallisemmaksi. Päädyin irroittamaan mekon selkäosan kokonaan ja laitoin olkaimiksi kaksi, selästä ristikkäin kulkevaan, leveää nahkakaistaletta. Nyt mekossa on hillitty etumus, mutta jujuna vähän rokimpi selkäpuoli.



Mekko: ESPRIT (selkäosa muokattu)
Nahkavyö: handmade

Seuraava itse tehty tekele on toivottavasti pääsiäiseksi valmistuva keltainen juhlamekko. Valitettavan usein näissä aikarajaan-mennessä-projekteissa käy niin, että viimeisillä hetkillä on pakko luovuttaa ja juosta kaupasta hakemaan se juhlahepene. Jos tällä kertaa ei kuitenkaan kävisi niin? :)

2 kommenttia:

  1. Hei siitäpä tuli tosi kivan näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, joskus alelaarista tekee kunnon löytöjä, joista saa sitten muokkaamalla vielä mielenkiintosempia :)

      Poista