sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Do it yourself - part three

Ja eilisen postauksen innoittamana jatketaan samalla tee-se-itse-meiningillä. Sain nimittäin eilen illalla (Marian kanssa tepsutellun kahden tunnin lenkin virkistämänä) valmiiksi kaksi nahkalaukkua, joista toinen on pieni iltalaukku ja toinen iso ostos- / matkakassi. Iltalaukkuun mahtuu pieni lompakko, puhelin, avaimet ja ehkä erikseen änkeämällä puuteri tai ripsiväri. Isompaan kassiin menee esimerkiksi läppäri tai vaikka lyhyen viikonloppureissun vaihtovaatteet. Isossa kassissa näkyvät hapsut ovat vielä kiinnittämättä itse laukkuun, mutta sekin tulee tehtyä todennäköisesti jo tämän illan aikana, kunhan olen saanut ensin isän, äiteen ja siskoni ruokittua isänpäivälounaalla.

Isompaan kassiin tulee vielä erikseen kunnollinen vuorikangas, mutta pienempi saa jäädä ilman minkäänlaista vuorta, sillä uskon pikkupussukan pärjäävän hyvi sellaisenaankin.. Pienempi laukku saa kokea koeajonsa vuoden ensimmäisissä pikkujouluissa ja suurempi kassi lähtee todennäköisesti myös tuolloin viikonloppureissuun mukaan. Toivottavasti vanha ompelukone on tikannut saumat kunnolla, etteivät ne ratkea kesken kaiken! :)

 Juhlalaukku: handmade
Yksityiskohtana vino suojaläppä, jossa kolme rypytystä

 Viikonloppulaukku: handmade
Yksityiskohtina toiseen kantonauhaan kiinnitettävät hapsut ja molemmin puolin laukkua olevat vinot taskut


Rentouttavaa isänpäivää!

4 kommenttia:

  1. Sä oot nainen ihan uskomaton!!!! Ihan tosi hienoja kummatkin, tai KAIKKI pitäis varmaan sanoa kun tää blogi pursuaa mitä ihanimpia juttuja jotka oot synnyttänyt!

    VastaaPoista
  2. Ja tän myötä tajusin (100 kertaa yrittäneenä), että joudun kommentoimaan sun blogiisi siis valitsemalla nimetön, en tajjuuu.. toivottavasti isänpäiväsapuskat maittaa :)

    VastaaPoista
  3. Maukka, kiva kuulla, että tykkäät :)

    Anonyymi, et muuten ole ainut jolla on ollut ongelmia kommentoida. En todellakaan tiedä mikä blogin asetuksissa on vikana, kun viestien lähetys ei onnistu :<

    VastaaPoista
  4. Noi laukut on ihania molemmat! :) Niin ja kiitos vielä kun ruokit meidät, ruoka oli loistavaa...;)
    -Siri

    VastaaPoista