sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sunnuntaisuhaamiset

Ja taas on viikonloppu (niin kuin viikkokin) suhahtanut ohi. Perjantai-ilta kului työpaikan pikkujouluissa (niistä ei kuitenkaan sen enempää tässä kohtaa) ja lauantaista suurimman osan aikaa viettelin Helsingissä, mutta palasin illaksi takaisin Tampereelle. Lauantai-iltana Pendolinosta päästyäni suunnistin nälkäisenä kohti Napolia ja tilasin, aina yhtä herkullisen, Pollo BBQ:n ja painelin siskoni luokse viettelemään rauhallista iltaa. Kävimme pienellä kävelyllä Tammelan suunnalla ja pääsimme ulkoilusta väsähtäneinä puolenyön aikoihin nukkumaan.

Pipo: Puma
Huppari: Bench
Toppaliivi: Motivi
Housut: David
Kengät: Tamaris

Sunnuntai lähti käyntiin keräilemällä kirpputorille vietävät vaatteet ja tavarat kasaan sekä raijaamalla ne Radiokirppikselle kello kymmenen jälkeen myyntiin. Tosin kirpputorireissulla on aina ongelmana se, että vaikka sinne kuinka veisi tavaraa niin sieltä tulee kyllä kannettuakin sitä rompetta takaisin.. Eli säilytystilan saamiseksi tarkoitetut kirppisreissut yleensä vain pahentavat kotona olevaa tilannetta! Päivä ja iltapäivä puolestaan kului viimeisiä joululahjoja metsästäessä - tai oikeastaan joululahjatarvikkeita hankkiessa. Sää oli sateinen, mutta kunnollisilla kumppareilla ja tukevalla sateenvarjolla pärjää yllättävän pitkälle tuulessa ja tuiskussa.


Pipo: Global
Huivi: Marja Kurki
Takki: Zara
Housut: David
Kumisaappaat: Bianco

Joululahjakamppeiden lisäksi mukaani tarttui Sokokselta silitysrauta. En ole aiemmin hankkinut silitysrautaa, enkä ole sellaista kaivannutkaan, koska ostan vaatteita, jotka eivät kaipaa silitystä tai sitten käytän vain hieman ruttuisia kauluspaitoja. Tosin nyt liimakangasta hankittuani oli aivan pakko ostaa rauta, jotta saan joulun projektit tehtyä loppuun :) Eli tämäkään Bosch ei tule kovinkaan monesti silottamaan yhtäkään paitaa tai housunlahjetta, mutta paljon muuta kylläkin! Iltapäivän ostosreissun jälkeen hengähdin hetken ja lueskelin Ilkka Remestä muutaman luvun eteenpäin, kunnes kello tuli vartin vaille kuusi. Heitin sadevaatetuksen päälle ja kaappasin sateenvarjon mukaan matkalle Kalevaan. Ihana Maria oli tehnyt joulunajan aloittajaisiksi illallisen, joka koostui lohesta ja uunivihanneksista sekä granaattiomenan siemenillä koristellusta pannacottasta. Herkullisen illallisen ja kolmen tunnin höpöttelyn jälkeen olo oli uskomattoman raukea hektisen viikon ja viikonlopun jälkeen :)



Kiitokset täydestä vatsasta, keskusteluista ja kuuntelusta. Nyt on taas mukava nukahtaa kevyin mielin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti