tiistai 22. marraskuuta 2011

Kipeät reidet ja komeat kynnet

Eilen illalla lähdin kaverin innoittamana kokeilemaan bodypumpia ensimmäistä kertaa (yllättävää, että olen näinkin kauan onnistunut vitkuttelemaan). Noh, näin muutenkin suhteellisen pitkän liikunnan kesätauon jälkeen olen ollut koko syksyn todella laiska käymään edes lenkillä, joten kunto oli tottakai rapistunut tässä matkan varrella. Ohjaaja neuvoi aloittelijoita ja ensikertalaisia käyttämään mahdollisimman pieniä painoja ja toki otinkin pienet painot tietäen pitkän liikuntataukoni. Kuitenkin punttailun ja pumppailun jatkuttua puolisen tuntia ärsyynnyin kevyeen tankooni ja päätin lastata loput lattialla lojuvat painoni tangon päihin. Liiallinen lihasteni yliarviointi kuitenkin kostautui hyvin pian: noin 10 minuutin päästä painojen lisäyksestä jalkani alkoivat tutista ja pakaroitani poltella niin vietävästi. Pakkohan niitä painoja oli lopulta vähentää ja puuskutinkin sitten tunnin viimeiset minuutit kevyimmillä mahdollisilla painoilla, häntä koipien välissä :)

Komeista kynsistä on pakko kirjoittaa sen verran, että rakas siskoni teki sunnuntaina hammassärystään ja kipulääkityksestään huolimatta minulle ihanasti kimaltelevat discokynnet! Tosiaan pikkujoulukausi on aluillaan ja halusin kätösiini oman kynnen geelauksen joulun väreissä. Tulevan viikonlopun pikkujoulujen teemana on 70- luku ja disco, joten mikäs sen parempi yhdistelmä kuin punaista, pronssia ja reippaasti kimallusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti