torstai 3. marraskuuta 2011

Pantterikynnet

Siskoni teki ensimmäiset geelikyntensä noin vuosi sitten ja muista poiketen en ollut kovinkaan innoissani koekaniinina olosta. Toinen siskoistani, äitini ja ystävät kävivät tiuhaan ottamassa testikynsiä, kun siskoni piti päästä tekemään harjoitusgeelejä pariin kertaan viikossa. Maaliskuun lopussa 2010 otin kuitenkin ensimmäiset geelikynnet tippipidennyksillä. Kuvioksi valittiin pantterilaikut ja kynnen kärkiin hopeaa. Ehdin käydä kynsineni juhlissa, joiden jälkeen sain tipit irtoamaan kohtuullisen nopeasti. Seuraava yritys oli kynsien kannalta kesällä vähän onnistuneempi: osasin jo käyttäytyä vähän rauhallisemmin niiden kanssa ja siskoni oli puolestaan kehittynyt huimasti geelien laittamisessa.

Tätä postausta kirjotellessa odottelen, kun ystävälleni tehdään upeaa ranskalaista manikyyriä. Hetki sitten tuli kysyttyä, että liikenisikö kynnet ennen pikkujoulukautta (vaikka aikoinaan vannoin, etten kynsiini mitään ylimääräistä laita :)) Siskoni uusimpia tekeleitä voi käydä ihastelemassa blogissa My Pink Revolution.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti